tiistai 25. maaliskuuta 2014

Olkapään tunnustelua

Nyt on sitten ensimmäiset kiekkokosketukset otettu olkapään sijoiltaan menon jälkeen. Kävin lauantaina 22.3. Talissa puttailemassa ja heittelemässä kevyitä lähärivetoja puttereilla ja midareilla. Kierrettiinpä jopa hilariuksen kanssa rennolla meiningillä etuvitonen. Heittämiseni oli arkaa ja se näkyi sitten suoraan kropan synkassa sekä heittojen laadussa. Olkapäätä tuli varmuuden vuoksi säästeltyä ja heittoja tunnusteltua ihan jo siitäkin syystä, ettei kiekkoiloissa vain tekisi missään nimessä olkapäälle lisää tuhoa. Tunnin reenailun jälkeen oli kuitenkin ilo todeta, ettei mitään kipuja tai jäykkyyksiä olkapäässä tuntunut.

Kävin maanantaina 24.3. kokeilemassa puttaamista uudelleen sisätiloissa. Reenitilassa kori odottelikin ketjut liikkumattomina roikkuen, joten ei muuta kuin Clutcheja kohti koria. Mutta mitä olikaan tapahtunut, puttaaminen oli melko vaikeaa. Kropan synkronisaatio tuntui jotenkin tosi hankalalta ja pahinta oli huomata se, että myös sivuttaistarkkuuteen oli tullut reilusti variaatiota. Tekniikkaa pieni askel kerrallaan analysoiden sain kuitenkin parannettua puttia koko ajan kohti lyhyehkön (25min) reenin loppua kohti.

Tänään tiistaina kävimme kaverin kanssa puttailemassa tutussa reenipaikassamme tunnin verran. Ja sieltähän se putti alkoi vihdoin ja viimein näyttää taas hyviä elonmerkkejä. Kropan synkka alkoi löytyä ja kiekot löysivät välillä koriin jopa ihan reenitilan perältä. Puttaaminen alkoi taas tuntua kivalta ja rennolta, eikä olkapäässäkään ollut mitään kipuja jne., joten toistaiseksi homma näyttää vielä oikein mainiolta. Puttireenien jälkeen kävin ostamassa Intersportista Energeticsin fysionauhan (kuminauha), jolla aloitin olkapään simppelin lihastreenaamisen. Kuminauhailua onkin nyt sitten jatkossa tarkoituksena tehdä päivittäin ja seurata samalla olkapään tilannetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti