maanantai 24. elokuuta 2015

Frisbeepoint Players Cupin jälkitunnelmat

Frisbeepoint ja Talin Tallaajat järjestivät lauantaina 22.8.2015 Talissa Frisbeepoint Players Cup -kilpailun. Kilpailu vietiin läpi jännällä reikäpelimoodilla, jossa heittueessa oli aina neljä henkilöä, rundi koostui 9:stä väylästä ja jokaista vastustajaa vastaan pelattiin kolme reikäpeliväylää. Alkuperäinen idea oli ilmeisesti pitää kisat pidempänä kahden päivän versiona, jolloin myös reikäpeliväyliä olisi ollut enemmän. Nyt kuitenkin kisaa oli typistetty, joka näkyi sitten myös reikäpeliväylien määrässä.


Kilpailijat odottavat ensimmäisen kierroksen tuloksia.

Kilpailumuoto oli kerrassaan armoton isolla A:lla. Kisa koostui neljästä 9 väylän kierroksesta, joista ensimmäinen rundi määritteli sen, joutuuko pelaaja koko loppukisaksi pelaamaan puolen välin paremmalla vai huonommalla puolella. Lisäksi oli suorastaan hämmästyttävää, että vaikka pelasi hyvää ja solidia frisbeegolffia, niin kun mittelöt menivät heittueen sisällä sopivasti ristiin, niin tällöin saattoi kaikesta huolimatta olla lopputuloksissa heittueen viimeinen.


Väylä #9 odottaa avauksia.

Myös viimeisimmässä heittueessa viimeisimmällä reiällä oli sellainen tilanne, että heittuekaveri olisi voinut hyvin pelatessaan voittaa koko heittueen, mutta koska väylä ei mennytkään ihan putkeen, niin hän putosi tulosten sopivasti ristiin mennessä viimeiseksi. Onneksi sain pelattua viimeisen rundin sen verran hyvin, että onnistuin voittamaan heittueen, sillä viimeisen rundin heittuevoittajat saivat myös osallistumismaksunsa lahjakorttina takaisin. Joten siinä mielessä kisat menivät ihan hyvin putkeen. Ainoa harmitus oli tuo kummallisuus, että 1/4 kisaa riitti pudottamaan puolen välin huonommalle puolelle.

Jännästä kisaformaatista huolimatta sää oli miltei täydellinen ja kisajärjestelyt onnistuivat hienosti. Täten kisasta on annettava isot aplodit Frisbeepointille ja koko päivän touhunneille TD:ille. Tali on myös tällä hetkellä mielettömän hienossa kunnossa timminurmineen ja huikeine tii-alustoineen, joten siellä jos jossain kelpaa fribaajan olla ja nauttia.

Kisojen jälkeen myös sunnuntaina sää helli, joten taas oli pakko päästä Taliin heittämään kiekkoa. Heitot kulkivat varsin mukavasti, jopa niin mukavasti - että väylällä #17 napsahti Striker suorana foreheittona keskelle koria jääden kauniisti ketjuihin roikkumaan. Mahtava holari ja ensimmäinen Talissa, vaikka lähellä on pariin kertaan oltu. Viimeksi torstaina 20.8. avasin väylällä #5 hyssellä alarautaan. Toivottavasti (tämän vuoden toinen) holari saa vielä tälle kaudelle jatkoa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti