sunnuntai 2. elokuuta 2015

Veikkolan fribakaverikisat (post mortem)

Veikkolan fribakaverikisat menivät melkeinpä totaalisesti mönkään ja sorruin lähes kaikkiin mahdollisiin virheisiin, mihin pelaaja voi vain sortua. Pääsyy epävarmaan suorittamiseen johtui treenien vähyydestä ja heikosta luottamuksesta tekemiseen. Kävin kuitenkin kerran kiertämässä melkein koko radan ennen kisoja, joten varsin hurjaa kisa-asennoitumista... Valmistautumisesta kertoo sekin, että olin vahingossa jättänyt osan täysin oleellisista pelikiekoistakin pois bägistä pelkästään huolimattomuuttani - mitäpä sitä turhaan tsekkaamaan bägin sisältöä ennen kisoja... Treenaamattomuudesta aiheuti myös sellaista, että kun yritti keskittyä esim. kiekkojen lähtökulmiin, niin sitten jäi joku muu osio heitosta miettimättä ja tulos oli sen mukaista. Sinnillä kisat loppuun ja kotiin.

Mitä tein väärin:
* Muuttelin rundin aikana puttityyliä epätoivoisesti
* Ajatus ja sitoutuminen heittoihin puuttui lähes kokonaan, ja homma oli lähinnä "toi tonne" -tyyppistä suorittamista
* Lähäreissä pituuksien arvioiminen hankalaa, välillä lähäröin korin ohi 20m pitkäksi
* Touhuun ei meinanut saada millään iloa
* Kroppa vasta vähitelleen palautumassa kovista fysiikkatreeneistä. Paikat jumissa ja pehmeys oli kaukana tekemisestä.
* Väsytti aivan älyttömästi, eikä kroppaa ja mieltä meinannut saada hereille
* Kaikenlainen toistettavuus oli ihan poissa, johtuen varmasti yllä olevista asioista

Mitä korjattava seuraaviin kisoihin:
* Kenttätreeniä, sillä ei sitä heittämättä pysy tatsi tai kehity
* Keveämpää fysiikkatreenejä kisaviikoilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti